Olen Moona Nikkola ja olen muuttanut 2018 lokakuuta Humppilaan.
Hevoset muutivat 2018 Tapaninpäivänä.
Olen aikoinani mennyt peruskoulusta suoraan hevostenhoitajalinjalle, Harjun Oppimiskeskukseen ,josta valmistuin harrasteohjaajaksi. Siittä vielä opiskelin varusteiden valmistusta ja korjausta Ypäjän Hevosopistolla.
Olen työskennellyt hetken kilpatallissa, mutta koska olin jo silloin vahvasti suomenhevosihminen, pääsin töihin ratsastuskouluun Loimaalle.
Siellä ehtikin vierähtää 10-vuotta vakituisena työntekijänä, jossa sain tehdä hevosten ja ihmisten kanssa monipuolista työtä. Muun muassa Opetin asiakkaita ratsastuksessa, vastasin tallin arjesta ,ajo- ja ratsukoulutin hevosia. sekä myös erilaiset tapahtumat ja leirit tulivat tutuiksi.Sekä kilpailin itse kouluttamilla hevosilla valjakkoajoa ja treenasin ja valmentauduin säännöllisesti niin ratsain kuin ajaen.. muun muassa Lassi Lehmusto, Henrik Hoper ohjein ja neuvoin.
Myös olen aikoinaan ajanut aluemestaruus hopean itse kouluttamalla hevosella. Myös sijoituksia ja voittoja on tullut ajettua valjakkoajossa.
Vuonna 2018 kun tallin toiminta loppui siirryin Hevosopisto oylle talliteam töihin. Siellä viihdyin reilun kneljä vuotta täysipäiväisesti.
Hevosopisto oylla ollessani töissä sain kouluttaa itseäni ja nykyään löytyykin sitten tallimestaritutkinto ja hevosavusteisen toiminnan ohjaajan tutkinto (josta sain hat- ohjaaja nimikkeen, joka on patentoitu- ja rekisteröity nimike)
Helmikuussa 2022 aloin tekemään keikkatyötä myös tukikotiin, mikä on erikoistunut nepsy lapsiin ja tämä on ollut hyvin antoisaa ja opettavaista työtä itselle. Tästä innoittamana lähdin opiskelamaan lähihoitajaksi erikoistuen lapsiin ja nuoriin. Valmistuin keväällä 2024 ja tällä hetkellä työskentelen päivätöissä varhaiskasvatuksessa. Ja teen sivutoimisesti hevostoimintaa kotipihassa pääsääntöisesti.
Tavoitteena olisi kuitenkin laajentaa ja löytää oma kiva hevospaikka jossa voisin toteuttaa itseäni.